13. helmi, 2015
     
   

Agricolan kirja-arvostelut

ISSN 1796-704X

"Ele polghe Kiria quin Sica waicka henes on wehe wica"

Agricola » Julkaisut » Kirja-arvostelut » Värisokeat lautturit

Värisokeat lautturit

14.8.1999 Kykyri, Matti <matti.kykyri@mbnet.fi> markkinointitiedottaja,
Twain,Mark: Huckleberry Finnin seikkailut. Otava, 1990. 333 sivua.


Värisokeat lautturit

Useissa yhteyksissä on pidetty Mark Twainin poikakirjoja rasistisina. Niiden maailmakuva on nähty tympeänä ja mustia loukkaavana. Herra Twain on itse näyttäytynyt näissä arvioissa puolivillaisena populistina, jonka yhteiskuntakriittisyyttä vaimensi pelko lukijakadosta ja hauskan miehen maineen menetyksestä.

Twain eli osan elämästään aikana, jolloin orjia oli Yhdysvalloissa aivan oikeasti. He olivat kauppatavaraa, toisten ihmisten omistuksessa olevia ihmisiä. Ei mikään vähäpätöinen asia 1800-luvun yhteiskunnassa. Eikä tilanne juurikaan parantunut vuodesta 1865, jolloin orjuus lakkautettiin. Vasta Kennedyn presidenttikaudella käynnistetyt suuret lainsäädännölliset uudistukset (kansalaisoikeuslaki 1964 ja äänikoikeuslaki 1965 ) takasivat mustille rotuerottelun päättymisen julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä ja samanarvoisen kohtelun vaaleissa.

Mutta sekään ei ole hidastanut mustien marginalisoitumista yhteiskunnassa. Syrjäytyminen näkyy taloudellisella ja sosiaalisella alueella. Kun valkoisista lasketaan puolet kuuluvaksi keskiluokkaan kuuluu mustista siihen vain kolmannes. Edelleen vuonna 1967-69 syntyneistä valkoisista lapsista oli ollut 15.7% jossakin elämänsä vaiheessa riippuvainen sosialiavusta. Mustilla lapsilla sama luku oli 72.3%.

Mustaa ja valkoista

Keskustelu mustien asemasta on läikehtinyt laidasta laitaan. Monet keskiluokkaiset mustat eivät halua lainsäädännöllisesti määriteltyä erityiskohtelua vaan katsovat, että kaikille kansalaisille on asetettava samat kriteerit rodusta riippumatta. On myös nähty että mustan alaluokan sosiaaliset ongelmat hidastavat mustien yhteiskunnallista tasa-arvoistumista. Erityisesti ongelmana on monien mustien halukkuus siirtää lähes kaiken vastuun ongelmistaan yhteiskunnalle. Useat poliitikot ovat valmiita laajentamaan sosiaaliavustuksia entisestään. Vuosien 1962 ja 1991 välisenä aikana ns. yleiseen köyhäinhuoltoon käytetyt varat ovat kasvaneet 18 miljardista 140 miljardiin dollariin. Samalla köyhyys on määritelmälllisesti lisääntynyt.

Harjoitettu sosiaalipolitiikka on ollut omaatuntoa rauhoittavaa syyllisyyssyndroomansa parissa kamppailevalle valkoiselle keskiluokalle, joka haluaa korvata mustille aineellisesti ne kärsimykset, jotka nämä orjuuden aikana joutuivat kokemaan.

Minulla on unelma

Martin Luther Kingillä oli unelmansa värisokeasta yhteiskunnasta, jossa kaikki kansalaiset olisivat ihonväristä riippumatta veljiä keskenään. Jos M. Twain ei aivan moisia unelmoinut hän ainakin loi tasa-arvoisen menopelin kirjaansa Huckleberry Finnin seikkailut, jossa puoliorpo päähenkilö orja-Jimin kanssa pudottelee lautallaan mahtijokea seikkailusta toiseen.

On totta, että Twain ei kirjoittanut orjuudesta mitään ohjelmajulistuksia. Ei hänen taitavana kirjailijana tarvinnut. Hänen mielipiteensä kyllä kirjoitetussa tekstissä näkyy - rivien välissä. Täytyy ymmärtää huumorinlajeista vaikeinta - ironiaa - käsittääkseen hra Twainin aivoitukset. On totta että hän pistää esimerkiksi Huckin ihmettelemään Jimin röyhkeää puhetta, kuinka tämä aikoo vapauduttuaan varastaa lapsensa valkoisen miehen orjuudesta. Vähän myöhemmin Twain kuvaa orjien omistajia tyyriinä ja hienoina ihmisinä, joilla on takanreunalla posliiniesineitä ja arkena yllään juhlavaatteet. Pyhäisin he käyvät kirkossa kuuntelemassa papin saarnaa armosta. Mutta omistavan luokan keskinäistä vihanpitoa Huck ei ymmärrä. Sitä kun on jatkunut kahden suvun välillä usean sukupolven ajan niin pitkään, että kukaan ei enää tunnu tietävän vihanpidon syytä eikä ruumiiden lukumäärää.

Kahden suvun välinen kauna purkautuu kirjassa teurastukseksi, jossa mm. Huckin leikkitoveri ammutaan. Huck pakenee kauhuissaan kauniista "talosta, jossa ovenkahvatkin ovat messinkiä" lautalle Jimin luo, jonka "ääni kuulostaa niin mukavalta ettei aikaisemmin mikään".

Oma piilossa oleva merkityksensä on myös kirjan lopulla, jossa liikaa seikkailukirjoja lukenut perfektionisti ja pölvästi Tom Sawyer keksii tuhat ja yksi nöyryyttävää temppua, jotka orja-Jimin on tehtävä, jotta vapautuminen olisi tarpeeksi näyttävä ja seikkailukirjamainen.

Huolimatta herrapoika Sawyerista Jim vapautuu vankeudesta ja orjuudestakin "värisokeiden" valkoisten avulla - mutta ennen kaikkea omalla päättäväisyydellään.

Mark Twain:
Huckleberry Finnin seikkailut
suom. Jarkko Laine
Otava