6. maalis, 2015

Teksti

Miksi maaseudulla useat ihmiset kokevat suden uhkaksi? Onko kysymyksessä demonstraatio, jolla on tarkoitus osoittaa itselle ja muille oman asuinalueen erityislaatu? Haluaako maaseudun asukas määritellä välillisesti susipolitikoimalla itsellisyytensä rajat ja osoittaa aluepoliittisesti kaupunkilaiselle päätöksentekijälle kaapin paikan edes jossakin itseensä liittyvässä asiassa tässä globalisoituvassa maailmassa?  Vai onko uhka vaan kerta kaikkiaan todellinen? Susi koetaan pelottavaksi seuralaiseksi asustelemaan samalla alueella ihmisen kanssa.

Kaupunkilaisen on huono kokea sutta haittaeläimeksi tai uhkaksi itselleen. Kokemukset sudesta puuttuvat. Susi tai kuva sudesta ei ole kaupunkilaiselle todellinen toisin kuin maaseudulla asuvalle ihmiselle. Kaupunkilaisen luontosuhde on romanttinen kun alkuperäiskansojen luontosuhde on aina ollut antroposentrinen. Luonto on ollut luonnonvara, ihmisen resurssi ja omistuksen kohde. Luontoa lähellä oleva ihminen on koettanut ottaa luonnosta kaiken hyödyn pois kun taas kaupunkilainen on mennyt sinne viihtymään ja virkistymään.

Romanttinen luontosuhde mahdollistui vasta sivilisaation myötä. Ennen aikaan ihmisen eläessä luonnossa ja luonnon antimilla ei ollut luonnolle vastakohtaa, kaupunkia, jonne mennä vieraantumaan luonnosta. Käännekohta tapahtui kun kaupungistumisesta tuli pysyvää ja havahduttiin ympäröivien luonnonvarojen rajallisuudesta. Luonto sai uuden merkityksen, sitä alettiin arvostaa, jopa ihannoimaan.  Ajatusmaailmoissa tapahtui mullistava käänne, joka on edelleen käynnissä, nimittäin havahtuminen luonnon ekologisiin, esteettisiin ja eettisiin arvoihin. Eläinten oikeuksien myötä myös suhde petoihin muuttui. Monelle nykypäivän luonnonsuojelijalle maaseudun ihmisen kotiseutu ainakin osittain on villieläinmaa, monien uhanalaisten villien eläinten suojapaikka. Ei ihme, että näkemykset eivät kohtaa.