Jos esittävä taide ei puhuttele niin ainahan voi ottaa kirjan käteen. Kajaanin Runoviikon Saaritsat ja muut maaritsat eivät tällä kertaa kolahtaneet. Hirvittävää oli esimerkiksi seurata Mikko Roihan tanssahtelevaa mukaelmaa Maiju Lassilan klassikosta Tulitikkuja lainaamassa. Genitaalien vilkuttaminen ja itsetarkoituksellinen esittely, Ihalaisen ja Vatasen kuvaaminen homoseksuaalisten viettiyllykkeittensä kanssa kamppaileviksi idiooteiksi, Anna-Liisan retkahdus seutukunnan ainoan kaappilesbon valloitukseksi – oliko tämä kaikki nyt pienesti paksua. Ideaa ja kantavaa ajatusta kaiken kohelluksen alta ei löytynyt. Roihan tyrkyttämä seksuaalinen estottomuus oli vaivaannuttavaa ja päälle liimattua. Miksi tällaista nykyään(kin) vielä tehdään? Ketä kiinnostaa?

Eino Leinon muistoa vaalitaan Kajaanissa myös paljon hillitymmin. Paltaniemen kirjapäivät näyttää kasvavan kesä kesän jälkeen hyvällä tavalla pohdiskelevammaksi kirjalliseksi tapahtumaksi. Sieltäpä voi saada vinkkiä hyvään ja kiintoisaan lukemiseen.

Ensimmäisen maailmansodan korvalla kirjailija Hella Wuolijoki tunnusti tappionsa vuonna 1915 henkilökohtaisessa taistelussa Eino Leinolle ja tämän kostealle konklaaville miehensä Sulon sielusta. Kirjassaan Kummituksia ja kajavia Wuolijoki kuvaa Eino Leinoa mahtavana Bacchuksena, jolla on valta vetää luokseen ja ympärilleen sanomalehtimiehiä ja taiteilijoita. Oli hälinää ja jännitystä, henkistä ilotulitusta. Siinä jäivät Hella ja kotiliesi toiseksi.

Eroa edelsi kaikkien kolmen yhteinen ihana kolme kuukautta kestänyt robinsonadi Hämeessä Wuolijoen kartanoon kuuluvassa Kukkian saaressa vaatimattomassa kalamajassa. Vastikään Leinoon miehensä kautta tutustunut Hella oli kutsunut runoilijan rentoutumaan viikoksi maalle. Viikko venyikin yllättäen kolmeksi kuukaudeksi. Maailmansodan aattona arki särkyi myös Helsingissä. Kukaan ei kaivannut kolmea karkulaista. Poissa olivat Leinon elämästä velkojat, naiset, hotelliemännät, kustantajat, ryyppykaverit - ja viina.

Kolmikko eli pääasiassa kalastamisella. Sulo olikin mestari onkimaan renkinsä keralla. Leinokin yritteli olla avuksi. Päivät kuluivat kalastaessa, kirjallisissa tehtävissä ja saunoessa. Hella saksansi Kiven Seitsemää veljestä oopperatekstiksi, Leino käänsi Dantea ja Sulolla oli lakimiehenä omat askareensa lainkirjainten kanssa.

Leino vahvistui päivä päivältä. Lepo ja jokailtainen uinti ja sauna tekivät jo muutamassa viikossa ihmeitä. "Hän ei enää laahannut kävellessään vaan kulki ryhdikkäästi, hänen veltostunut mesikämmenenruumiinsa oikeni, pöhöttyneet karhunkämmenet saivat otteen tosiasioihin, tarttuivat elämään kiinni."

Leinon elämänlanka katkesi kymmenen vuoden kuluttua tuosta ihmeellisestä kesästä. Välissä oli kansalaissota joka suisti ystävykset erilleen. Sulo joutui punaisten vankileirille ja Hella toivoi Leinoa avuksi. Mutta Leino ei auttanut miestä mäessä ja Hella ei voinut antaa tätä koskaan Leinolle täysin anteeksi.

Välirikko oli hyvin ristiriitainen. Wuolijoki kantoi huonoa omaatuntoa myöhemmin pitkävihaisuudestaan. Hella Wuolijokihan oli paitsi kirjailija myös menestyvä liikenainen. Hyvin rehellisen tuntuisesti hän kuvaa ”maailmallisuuttaan” ja näkee itsensä leikkimässä maailmalla ja välittämässä rahaa ihmisten taskuista toiseen ja tavaraa toisesta maasta toiseen, työtä mitä kuka tahansa olisi voinut tehdä. Hän vertaa itseään Leinoon ja näkee tämän avoimena haavana, elämän kiduttamana taiteilijana, joka tekee koko kansakunnan aarteeksi koituvaa ajatonta työtä. ”On monta runoilijaa maassamme, ehkäpä runoilijoina suurempiakin, mutta ei ole niin valtavaa ihmishahmoa, joka oli kuin luonto itse, alkuvoimaisen ylväs ihmisen poika suurine vikoineen ja hyveineen, joka ärsytti ja herätti ihmisiä ja kylvi aurinkoa kansamme sydämeen.”