Sairastuttuaan tuberkuloosiin sveitsiläinen kirjailija Robert Crottet (1908-1987) uneksui pienistä kirkassilmäisistä olennoista, jotka näyttivät kuuluvan ”lappalaiseen kansanheimoon”. Crottetin parannuttua hän matkusti oitis Helsinkiin ja tapasi maantieteilijä Väinö Tannerin. Häneltä Crottet sai vihiä kolttasaamelaisista, jotka Tannerin mukaan olivat säilyttäneet viisautensa, täysin omintakeisen, mystisen kulttuurinsa ja rakkauden luontoon. Kolttakulttuurin väitettiin olevan ikivanhaa. Venäläiset munkit olivat käännyttäneet heidät ortodokseiksi, mutta siitä huolimatta sanottiin heillä olevan edelleen paljon pakanallisia uskomuksia ja menoja. Ja tarinoita. Ja näistä tarinoista kirjailija Crottet oli kiinnostunut.

Alku oli hankala. Crottet kohtasi kolttien taholta epäluuloa. Hän kuitenkin tutustui ja ystävystyi Petsamon Suonikylässä viisissäkymmenissä olevaan poroemäntä Kaisa Gauriloffiin jolta kuuli tarinoita kolttien elämästä ja Lapin ihmeellisestä luonnosta. Noista tarinoista Crottet sitten kirjoitti legendaariset kirjansa Mauno-poro ja taivaanpalot ja Kuun metsä. Crottet tunsi kolttain luona olonsa onnelliseksi ja mielensä keveäksi ja havaitsi, että hänellä, sivistyneellä eurooppalaisella kirjailijalla, ei olekaan mitään opetettavaa ja annettavaa koltille vaan tilanne oli päinvastoin.

Neljään kuukauteen hän ei kuullut kolttien riitelevän ja hänestä tätä rauhan ja tyynen ilon ilmapiiriä oli suorastaan mahdotonta kuvata. Mutta maailmalla ei oltu yhtä rauhaisia ja levollisin mielin. Maailmanpaloa ounastelivat koltatkin lukiessaan tuhon enteitä kuusta ja poron turkista. Kaikkialla kukkui käki. Se tiesi sotaa.

Crottet poistui Suonikylästä ennen talvisotaa ja hän vietti sotavuodet Lontoossa. Kolttia sota koitteli kovasti. Talvisotaa paettiin etelämmäksi, jatkosota sinniteltiin Suonikylässä, mutta sitten tuli isompi ja lopullinen muutto pois kotikonnuilta. Suomi menetti sodassa Petsamon ja koltat olivat vaikean päätöksen edessä, joko palata Stalinin Neuvostoliittoon tai jäädä asustelemaan tilapäisasumuksiin Suomen puolelle. Suomen hallitus oli nostanut kätensä pystyyn kolttain auttamiseksi. Koltat olivat menettäneet maansa, mökkinsä ja poronsa.

Mutta apu tuli Lontoosta. Crottet oli seurannut kolttien tilannetta ja halusi auttaa ystäviään. Hän pani alulle keräyksen johon kertyi aikanaan neljä miljoonaa markkaa. Suomen valtiokin käytti lopulta kolttien uudelleen asuttamiseen 50 miljoonaa markkaa. Koltat muuttivat Sevettijärvelle uudisasumuksiin ja Crottetin rahoilla ostettiin uudet porot sodan jalkoihin Suonijoen metsiin jääneiden tilalle.

Crottet piti traagisena luonnonkansojen kohtaloa sodassa. ”Emme ole aavistaneetkaan, että näiden ihmisten sydämissä, jotka ovat koskemattomia kuin heidän metsänsä, on aarteita, jotka ovat loputtoman paljon arvokkaampia kuin se aineellinen rikkaus, jota me ylpein elein olemme heille tarjonneet.”