16. huhti, 2015

Harvalukuinen mutta tärkeä joukko

Kovin oli vähälukuinen osanottajajoukko mieltään osoittamassa ja Talvivaaran kaivoksen touhuja vastustamassa tänään Helsingin keskustassa. Syytä olisi isompaankin kapinaan. Nimittäin ely-keskus  on päättänyt että juoksutukset voivat alkaa Talvivaarassa. Vedenkorkeus patoaltaissa huitelee äärirajoilla ja jotakin tarvitsee tehdä. Tähän asti poikkeusjuoksutuksilta on vältytty pumppaamalla vesiä altaasta toiseen mutta se ei enää riitä. Jatkossa konkurssipesä Talvivaaran oman arvion mukaan loruu kaivoksesta sulfaattia ympäristöön noin 6000 tonnia. Voimassa olevan ympäristöluvan mukaiset sulfaatti- samoin kuin mangaani ja natriumin kuormituskiintiöt tullaan ylittämään. Viranomaisten mukaan purkuvesistöissä ei aiheudu sellaista haittaa että niiden tila heikkenisi entisestään.  Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on myös rauhallisin mielin. Hänen mukaansa lähivesistöjen sulfaattikuormitus jää olennaisesti kahta edellistä vuotta alhaisemmalle tasolle. Ei siis huolta huomisesta!