Urheiluhulluuu..

Näin jälleen yksien urheilun arvokisojen alla tulee mieleen Lännen Median miehen, toimittaja Pekka Juntin mainio kolumni parin vuoden takaa. Aseista riisuvan relativistinen kirjoitus dopingista ei jätä kiveä kiven päälle kunnialliseksi kuvitellun huippu-urheilun alttarille. Juntin kirjoituksen alter egoon on istutettu voittamisen meininki. Ja kun menestystä ei voi ilman vippaskonsteja saavuttaa on parempi vetää kaiken maailman mömmöjä vaikka kaksin käsin.

Kirjoituksessa Juntti siirtää näkökulman norjalaiseen urheiluvaikuttajaan joka ei lakkaa ihmettelemästä syytä suomalaisten itseruoskintaan.  Hän miettii uskovatko suomalaiset oikeasti puhtaaseen kestävyysurheiluun, jonka saavutukset selittyvät ruisleivällä ja Tervanevan tamppaamisella. Fataali ja armon käsitteestä vieraantunut Suomen kansa ei tunnu norjalaisen mielestä käsittävän, että urheilussa ei ole enää mitään ylevää ja kaunista. Se on bisnestä. Se on sotaa! Suomalaisten tapa hylätä urheilijansa kauhistuttaa norjalaista. Mika Myllylän, yhden suurimmista, he jo tappoivat, haluavatko itäiset barbaarit vuodattaa lisää tankattua verta? Norski vertaa oman maansa käytäntöjä suomalaisiin. Ei Norjassa juoruiltaisi lehtiin neljänkymmenen vuoden takaisia saunapuheita. Norjassa urheilijat ovat nostettu kansakunnan kaapin päälle ja järjestelmä pitää huolen, että siellä he myös pysyvät. Urheilu on viihdettä. Eikä kunnon showssa ole olennaista totuus vaan se miltä se näyttää.

Jos menestys on kaikki kaikessa, pitää opetella valehtelemaan paremmin. Sen sijaan jos menestyksen halu tyydyttyy olympialaisten B-rajan ylityksellä niin silloin voimme rauhassa keskittyä kaikkeen epäoleelliseen ruoskimaan entisiä urheilijoitamme ja itseämme yhä uusilla dopingkohuilla. Juntti pitää houreena urheiluväen toiveita lisääntyvästä urheilubuumista nuorten keskuudessa. Kuka hullu rääkkää itseään kisa kisan perään ja vetää mullinherkkua terveytensä kustannuksella vain siksi, että saa loppuelämänsä odottaa kuka paljastaa totuuden?