21. touko, 2015

Islamistien ansa

Kulttuurivihkot (1/2015) julkaisi jo toistamiseen kehitysmaiden asioiden uutisointiin perehtyneen uutistoimisto IPSn perustajan Roberto Savion kirjoituksen arabien ja lännen välisestä ristiriidasta, jota Charlie Hebdo-tragedia keikautti kertaheitolla kurjemmaksi. Ei ole mikään pikku juttu lietsoa eripuraa kahden suurimman uskonnon välille, Savio kirjoittaa. Hän kehoittaa pistämään lännessä jäitä hattuun ja katsomaan peiliin. Hän muistuttaa ristiriidan arabien ja lännen välillä kumpuavan Lähi-idän historiasta.

Arabivaltoiden rajat piirrettiin Ranskan ja Britannian välisellä sopimuksella 1916. Entiset siirtomaaisännät nostivat uusien synnytettyjen valtioiden johtoon kuninkaita ja sheikkejä. Jos Eurooppa demokratisoitui, niin arabimaat jämähtivät keskiaikaan. Eurooppa ei investoinut näissä maissa teollistumiseen eikä kehitykseen. Öljyvarat olivat ulkomaisten yhtiöiden käsissä aina toisen maailmansodan päättymiseen saakka. Valtio ei myöskään huolehtinut kansalaisten perusturvasta vaan koulutus ja terveydenhuolto olivat islamilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen varassa. Näin oli luotu pohja laajalle islamilaisten puolueiden kannatukselle. Länsimaiden toiminta Irakissa, Syyriassa ja Libyassa vahvistaa muslimien käsitystä länsimaiden halusta nujertaa islam. 

Moni terrori-iskun tehnyt on ollut vanhastaan viranomaisten tuttu ja ryhtynyt äkisti islamistiksi työttömyyden ja epämääräisen elämän seurauksena. Martyyrikuoleman houkutus on korvannut mahalaskuisen maallisen elämän. Lännessä tähän kaikkeen on reagoitu islaminvastaisuudella. Puhutaan Ranskan presidentin Hollanden sanoin " tappavasta ideologiasta".

Pariisin hyökkäys oli hirmuinen rikos. Mutta kuinka moni Charlie Hebdon nimeen julistautuva sananvapauden puolestapuhuja tunsi entuudestaan lehden ja sen provokatorisen sisällön? Lehti puolusti Ranskan ja sen kulttuurin ylivoimaisuutta. Sen lukijakunta oli pieni ja linja vieras niille, jotka kannattavat eri kulttuurien ja  uskontojen keskinäistä ymmärrystä ja yhteistyötä, kirjoittaa Savio.

Olemme putoamassa ansaan ja tekemässä juuri niin kuin islamistit toivovat. Ryhtymällä pyhään sotaan islamisteja vastaan maltillisetkin muslimit tarttuvat aseisiin.