Isä, poika ja Turhapuro

Henkeään pidättäen on saanut lukija seurata isän ja pojan käymää debatin poikasta Helsingin Sanomissa (18.6. ja 23.6.). Hesarin kulttuuritoimittaja tuntee ”katkeruutta” isänsä ohjailevaa käytöstä kohtaan. Jantso Jokelin kun ei saanut lapsena katsoa Uuno Turhapuroa, Kummelia ja kaikkea muuta puupäämeininkiä, koska hänen teatteri-isänsä sen kielsi. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Rauli Jokelin perustelee päätöstään kasvatuksellisilla syillä. Rauli-isä ei halunnut, että Jantso-poika altistuu huonosti tehdyn viihteen vaikutuksille. Kyseessä ei isän mielestä ole junttiudesta. Sitäkin kun voi kuvata taitavasti a la Aleksis Kivi. Niinpä Jokelinin perheessä jälkikasvu sai seurata taitavasti tuotettua viihdettä, ulkolaisia sarjoja kuten ”nopeaa ja älykästä dialogia sisällään pitävää Frasieria jossa punch linet iskevät alati kipinää”.  

Onko oppi sitten mennyt miten hyvin perille? Onko laatu tarttunut takkiin, Jantso-poika kun on kunnostautunut Putouksen käsikirjoittajana? Tuntuu oudolta, että taiteilijaperheessä ei aikanaan keskusteltu aiheesta ja nostettu Turhapuroa pöydälle. Isä olisi regulatorisen ja suorastaan mielivaltaisen käyttäytymisen sijasta voinut kertoa esimerkkien valossa mielipiteensä poikansa kanssa yhdessä aihetta analysoiden. Sehän olisi voinut olla antoisaa. Jantso-pojan ei olisi myöskään tarvinnut tuntea itseään kummalliseksi ja ulkopuoliseksi pihaleikeissä toisten lasten hokiessa viihdeohjelmien idiotismeja.