30. loka, 2015

Halki poikki pinoon

Särkänniemen ansaintalogiikka on käynyt harvinaisen hyvin selväksi. Delfiinit ovat tehtävänsä tehneet ja delfiinit saavat mennä. Uutta jo suunnitellaan ja sopimukset on allekirjoitettu uuden kumppanin kanssa. Delfiinit vaan pirut pyörivät jaloissa ja itkua tuhrustavat hoitajat.

Lehtitietojen perusteella delfiineille ei ole löytynyt uutta paikkaa. Sellaista haetaan. Kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä, että kaikki neljä eläintä, jotka ovat perheenjäseniä keskenään, pääsisivät samaan paikkaan loppuelämäkseen. Särkänniemi siirtää taloudellisesti kannattamattomaksi katsomansa eläimet vastaaviin olosuhteisiin toisaalle ja ryhtyy tuottosampaan liiketoimintaan ilman delfiinejä. Onko Särkänniemessä koskaan laskettu montako markkaa ja euroa eläimet ovat tuoneet Särkänniemen kassaan vuosikymmenien saatossa. Tässä on sitten kiitos.

Eläimistä luopuminen on suunnattoman suuri suru niiden hoitajille. Delfiinejä on hoidettu hyvin ja rakastettu paljon. Se näkyy kaikessa delfinaarion toiminnassa. Delfiinit riistetään pois kotoaan ja mahdollisesti sijoitetaan toisistaan erilleen. Ohjaajat selvinnevät järkytyksestä jollakin tavalla.  Ihminen kun pystyy järkeistämään ja työstämään surunsa ja puhumaan siitä. Mitä mahtaa delfiinien päässä liikkua eron hetkellä? Delfiinit ovat vuosien saatossa kiintyneet hoitajiinsa yhtä lailla. Viimekesäinen Christopher Rileyn dokumentti antoi asiasta osviittaa.  Peter-delfiinin tunteita kuvattiin dokumentissa rakkaudeksi hoitajaansa kohtaan. Eroon jouduttuaan Peter ei jaksanut elää. Se sukelsi uuden kotinsa altaan pohjaan eikä noussut enää ylös.