7. marras, 2015

Radikaali häviäjä

Yhdeksän henkilön hengen vieneestä Jokelan kouluampumisesta tulee kuluneeksi tänään päivälleen kahdeksan vuotta. Koulun oppilas Pekka-Eric Auvinen ampui kuusi koulun oppilasta, terveydenhoitajan, rehtorin ja itsensä. Vuoden kuluttua Jokelasta kouluampuminen sai jatkoa Kauhajoella vieden hengen yhdeltätoista ihmiseltä.

”Radikaalista häviäjästä” on kirjoittanut saksalainen kirjailija Hans Magnus Enzensberger esseessään Kauhunkylväjät.  Tällainen henkilö näkee syyn tilanteeseensa itsessään mutta ennen kaikkea muissa. Mitä enemmän on menestyjiä, sitä pahemmin menestymätön tuntee oman epäonnistumisensa. Kouluampujan projektio ei saa yhteiskunnallista vaikuttavuutta ilman ideologista ohjelmaa ja samanmielistä yleisöä. ”Kaikki on minun syytäni” ja ”muut ovat syypäitä” tukevat toisiaan. Tästä noidankehästä ampuja ei pysty vapauttamaan itseään ilman tuhon ja itsetuhon tietä. Ampujan kokema vallantunne radikaalin toiminnan hetkellä tuo riemuvoiton muista; hän tuhoaa heidät. Vallantunteen kääntöpuolena on epäilys oman olemassaolon arvottomuudesta. Ampuja tekee myös omasta elämästään lopun. Lisäbonuksena on tälle kaikelle tietysti suunnattoman suuri julkisuus. Nobodysta on tullut yhdessä hetkessä somebody. Televisiosta tulee hänen tekonsa puolestapuhuja. Yhdysvalloissa on huomattu, että tämä on alaikäisille lähes vastustamaton houkutus. Jäljittelijöitä riittää.